Halaa ystävää!

Tänään on *Halaa ystävää-päivä*.

Wikipedia kertoo aiheesta: ”Halaaminen on kosketuksen muoto, jossa kaksi tai useampi henkilöä kietoo kätensä tiukasti toistensa vartaloiden ympärille yleensä rinnan korkeudelta. Halaaminen voi olla kestoltaan sekunnin pituinen, mutta se voi kestää myös pidempään. Useamman yksilön yhteistä halausta sanotaan joukko- tai ryhmähalaukseksi. Halaamista pidetään yleisesti intiimimpänä kuin kättelyä, muttei niin intiiminä kuin suutelua.
Halaamista esiintyy ihmisillä rakkaus- ja ystävyyssuhteissa sekä erilaisten onnistumisen hetkinä. Jälkimmäisessä tapauksessa myös toisilleen vieraat ihmiset saattavat halata toisiaan. Onnistumisen hetkiin kuuluvat esimerkiksi voitonhetket urheilukilpailuissa ja oppilaiden valmistuminen koulusta, jolloin he saattavat halata vuorotellen luokanopettajaansa.”

Nykyisin (unohdetaan nyt se korona) on muotia halata melkeinpä ketä tahansa. On tilanteita, joissa yleisesti pidetään jotenkin selviönä, että halataan. Se ei kuitenkaan kaikille ole ihan niin selvä ja yksinkertainen asia. On paljonkin ihmisiä, joille oma reviiri on isompi ja halaus sopii vain lähimpien kesken. Olen kuullut joidenkin sanovan, että he välttelevät tiettyjä tapahtumia, koska siellä oletetaan kaikkien haluavan tulla halatuksi. Välttelevät tai saapuvat myöhässä jolloin halaukset eivät ole mahdollisia…
On hyvä myös muistaa, että monissa kulttuureissa halaus ei ole ollenkaan soveliasta. Tulee mieleen tapahtuma vuosikymmeniä sitten: Tuttu kolleega sai vieraita Japanista ja oman, räväkän tapansa mukaan hän meni avosylin vieraita vastaan halaten heitä. Vieraat olivat tilanteesta lähinnä kauhuissaan, sillä heidän kulttuurissa moinen toiminta oli vastoin kaikkia hyviä tapoja. Seuraavalla tapaamisella isäntäväkikin osasi toimia oikein.

❓❓ Mikä on sinun suhtautumisesi halaukseen?

🦢 Minulle halaus ei ole automaattinen toimenpide kohdattaessa. Toki lähimpiä halaan (ja pidän halauksesta) 🤗, mutta puolituttuja tai muuten vähämerkityksiä ihmisiä en halaa. Ainakaan oma-aloitteisesti. Ja tietoisesti pidän oikeutenani myös näin toimia. Jos se on itsekkyyttä (niin eräs puolituttu minulle sanoi), sitten olen itsekäs…

3 kommenttia artikkeliin ”Halaa ystävää!

  1. Mie oo tottunu lapsest asti halaamisii, se o miulle luontevaa. Ei tarvii olla tuttu, vaisto sanoo, halatakko vaiko ei. Ennevanhaa eteläs käyves sain paljo halauksii, etekii Kreikas, sillo aattelinkii et oon syntyny vikamaaha. Vaikeeta ol ku korona alko, eikä voinu halata, nyt oon jo koklail tähä tottunu.

    1. Monessa muussa maassa halaaminen onkin normaalia ja siihen ei sisälly mitään sen kummempaa. Onko tässä kyse vaan suomalaisten reviiriajattelusta? Voi olla. Tosin, osalla asiaan liittyy ihan muita asioita (ikäviä kokemuksia) ja siksi se on vaikeaa.

      Korona on vienyt meiltä paljon. Varmaan asia korjaantuu ainakin osittain, kun saamme taas kohdata. Ainakin olen monen kuullut sanovan, että he kaipaavat suuresti juuri esim. halausta.

  2. Mie ja äiti ollaa halattu kokoaja, varottu hengittämäst toisiimme naamalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s