Vapauta villi puolesi

Tänään on *Vapauta villi puolesi-päivä*.

Villi on eri määritteiden mukaan ”raisu tai vallaton”. Kun asiaa noin aattelee, se kuulostaa (minusta) vähän negatiiviselta, jopa tottelemattomalta. Minä kuitenkin ajattelen, että meissä kaikissa on -ainakin vähän- sitä villiä tai vallatonta puoltakin. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän.

❓❓ Mitä ajatuksia sinussa päivän teema herättää? Tunnistatko itsessäsi tuota villiä puolta?

🦢 Minä koen asian jotenkin positiivisena vallattomuutena. Hauskana hassutteluna. Mutta nimenomaan hyväntahtoisena juttuna, ei ilkeytenä muille. Tulee mieleen vaikkapa seuraava tapahtuma:
⛷️ Aikanaan kävimme nuorisoryhmän kanssa osallistumassa Kurun 24h:n hiihtoon. Osa joukkueista oli mukana ”verenmaku suussa” kilpaillen, mutta me lähdimme mukaan ihan vain osallistumisen riemusta. Jotta muut joukkueetkin sen tietäisivät, hankimme (saimme lahjoituksena) joukkueellemme valkoiset kertakäyttöhaalarit ja niiden selkään kirjoitettiin hassu viesti muidenkin nähtäväksi. Totisesti kilpailevat eivät oikein tykänneet (joukkueemme antoi toki heille latua!), mutta monet muut joukkueet ja yleisö tykkäsivät. Se oli harmitonta hauskaa, jossa ilo oli osallistumisessa ja hyvän mielen tuottamisessa. 🤩

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s