Unelmointipäivä

Tänään on *Unelmointipäivä*.

”Unelma ovat asioita, joista haaveilemme”, sanovat viisaat.  Ja unelmista sanotaan myös:”Jokaisen kannattaa välillä haaveilla asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Haaveet voivat olla suuria tai pieniä. Unelmien toteuttaminen voi antaa elämälle uuden suunnan. Pyri siis kohti unelmiasi.”

Unelmointi vaatii aikaa ja rauhoittumista. Siksikö se on käynyt harvinaiseksi? Ainakin sellainen unelmointi, joka vie jonkinlaiseen toteutukseenkin. Aina se suuri unelma ei toteudu kokonaan, mutta osallakin on merkitystä.  Unelmointi ei myöskään ole loputonta haaveilua jostain, vaan se vaatii myös omia toimenpiteitä. Unelmointi antaa energiaa ja hyvää oloa elämään…

Kouluttaja ja konsultti Kristiina Harjun vanha artikkeli, vuodelta 2008, antaa ajattelemisen aihetta.

🦢 Minä unelmoin nyt muutamasta asiasta:
💭 Varmaan suuren osan ihmiskunnan tavoin ehkä suurin unelmani juuri nyt on koronan laantuminen. Sen myötä niin moni muukin asia voi korjaantua.
💭 Toinen unelmani on uuden kodin löytäminen sopivalta seudulta.
💭 Kolmas unelmani on saapuvan kevään kokeminen niin monin eri tavoin.
👍 Kaikkiin noihin voin enemmän tai vähemmän myös vaikuttaa itse. Ja sen myös teen! 😎

❓❓ Millaisia ovat sinun unelmasi?

2 kommenttia artikkeliin ”Unelmointipäivä

  1. Unelmoin tuol saunarannas istuis, auringost nautties, et koht kevät tulo, luonto herrää talviunest, hempee vihreys valtaa maisemat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s