Kalapuikkoja


Kaikki -tai ainakin melkein kaikki- tietävät perinteisen englantilaiset ruoan ’Fish and ships’ eli kalaa ja ranskalaisia. Käytetty kala vaihtelee ja perunakin on ranskalaisia tai meillä tuttuja lohkoperunoita.
Tänään on *Kalapuikkopäivä*. Kalapuikkoja käytetään paljon niiden monipuolisuuden ja taloudellisuuden takia. Kalapuikot ovat sekä helppoja että monipuolisia käyttää.

🍀 Minä teen kalapuikoista kalasoppaa, joskus paistan niitä, mutta lempparini on kalapuikkopaistos. Kerros peruna-sipuliseosta voidellun vuoan pohjalle, kalapuikkoja kerros, paprikajauhetta, currya, valkopippuria myllystä ja suolaa. Runsas kerros purjoa. Pinnalle voi laittaa juustoraastetta, mutta sen yleensä jätän pois. Sitten vähän ruokakermaa (käytän maustettuja versioita). Kypsennä  uunin alaosassa 200astetta ja n. 35-40minuuttia (tarkista, että kala on kypsää). Ja sitten vaan nautiskellaan 😋

4 kommenttia artikkeliin ”Kalapuikkoja

  1. Kalapuikot perinteisesti pannulla paistettuna on lähestulkoon ainoa edes etäisesti kalaruokaa muistuttava, jota mies suostuu syömään.

    1. Mä käytän kalapuikkoja (ilman leivitettä) aika paljon. Ei ruotoja, pelkkää kalaa ja vielä edullistakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s