Ihan pihalla ‼


Luin nettiuutisia verkosta. Tämä sai minut toisaalta hymyilemään, toisaalta ärtymään. En edes osaa sanoa, kumpaa enemmän.   ”Milleniaaleja eli 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin aikana syntyneitä kutsutaan myös diginatiiveiksi ja nettisukupolveksi.”  Niinpä, kutsutaan nyt vaikka miksi, mutta mitä nämä diginatiivit oikeasti tietävät olennaisista asioista netissä?

👉 Ruotsalaisen tietoturvaratkaisuja tarjoavan Specopsin teettämän tutkimuksen mukaan mm. 82% kyselyyn vastanneista lähes 2,5 tuhannesta diginatiivista ei tiedä, mikä on palomuuri.  ”Kolmelle neljästä termit ”haittaohjelma” tai VPN eivät sano mitään, ja yli puolet eivät ymmärrä, mitä tarkoitetaan spämmillä tai tietojenkalastelulla.” Siis nämä, joita pidetään kaiken netistä osaavina ja ymmärtävinä, eivät ymmärrä alkeellisimpiakaan asioita tietoturvan näkökulmasta 😠
Ja miksi juttu sai minut hymyilemään? No, olen vuosia puhunut tietoturvasta ja siihen liittyvistä asioista ja saanut juuri tuolta ikäryhmältä (ja nuoremmilta) väheksyviä vastauksia. On kuulemma ”homma hoidossa”.

❓ Oliskohan aika tämän diginatiivi tai nettisukupolvenkin paneutua myös tietoturvaan liittyviin asioihin❓

Uutisjuttu löytyy TÄÄLTÄ.

2 kommenttia artikkeliin ”Ihan pihalla ‼

  1. Onhan tuo ollut tiedossa kauan. Suuria sanoja ”Kyllä mä osaan!”, mutta tiedosta ei mitään ymmärrystä. Osataan kyllä pelit ja somet, mutta asialliset hommat ei ole hallussa. Minusta koko diginatiivi-sana on persiistä. Sanonpa vaan: sanominen ei ole sama kuin ymmärtäminen.

    1. Tässä asiassa olen kovin samaa mieltä kanssasi, Asko. Valitettavasti. Minusta tietoturvan perusasiat tulee olla hallussa ennenkuin nettiin mennään ollenkaan. Pitäisi varmaan kehittää Tietoturva-ajokortti, joka tulee suorittaa ennen nettiin pääsyä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s