Vaarallinen muutos


Minä en tosiaankaan ymmärrä, EN!  Suomessa on aikanaan sulkuviivan väriksi valittu keltainen. Yhtenä perusteluna on ollut värin huomioarvo. Asia korostuu vielä talvella, kun maassa on lunta. Nyt voidaan sitten sanoa: ”Se oli silloin, toista on nyt”…

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Sen myötä sulkuviiva muuttuu valkoiseksi! Perusteluja on kuulemma kaksi:  1. kustannukset; yksi väri maksaa vähemmän ja 2. Euroopassa valkoinen sulkuviiva on yleinen kaikkialla muualla paitsi Norjassa ja Suomessa.
Ehkä se on kustannustehokkaampaa, mutta eiköhän sitä maalia mene saman verran on värejä yksi tai kaksi. Minusta tuo toinen perustelu ei ole pätevä. Varmasti muualla -Norjaa lukuunottamatta-  onkin väri valkoinen, mutta lumiolosuhteetkin ovat erilaiset. Valkoinen viiva ei tule näkymään tien keskikohdassa, jossa on useimmiten talviaikaan lunta. Keltaisenkin näkyvyys on ajoittain ollut huono.

Tiedän puhuneeni tästä ennenkin, mutta minua huolettaa ajatus tulevan talven liikenteestä. Valitettavasti todennäköisyys kolareihin kasvaa. Etenkin, kun asiaan liittyy kovin monen huolettomuus yleensäkin koko sulkuviivaa kohtaan.  Eilen viimeksi (!) olisi rytissyt, jos ajaessani 80km/h rajoitusalueella tuota sallittua nopeutta, päätti perään äkkiä ilmaantunut lähteä ohi huolimatta vastaantulijasta. Katsoin viisaimmaksi pöllyttää penkkaa kunnolla, jotta ei tule ruumiita.

Alla olevan linkin sivulla hyvät videot aiheesta:

👉 https://www.autoliitto.fi/tiedote/sulkuviivat-muuttuvat-valkoisiksi

Yksi kommentti artikkeliin ”Vaarallinen muutos

Kommentointi on suljettu.