Vanhat joutaa eläkkeelle – tai…


Jokunen päivä sitten joku heitti netissä keskusteluun ajatuksen, että eläkkeellä olevien tulisi voida tehdä työtä joko huomattavasti alennetulla veroprosentilla tai kokonaan nollaprosentilla. Hän kyllä huomautti, että tämän tulisi koskea vain pienituloisia. Kirjoittaja katsoi, että tämä mahdollistaisi pienituloiselle eläkeläiselle paremman toimeentulon ja helpottaisi ainakin osittain tiettyjen alojen työvoimapulassakin.

    Eilen sitten muuan luokiolainen kommentoi asiaa toteamalla eläkeläisten joutavan eläkkeelle, jotta eivät vie nuorten työpaikkoja. Toinen perustelu oli, että nuoret joutuvat maksamaan eläkeläisten eläkkeet, joten työtä nuorille tulee olla.

No, jäinpä noita juttuja minäkin sitten miettimään. Moni eläkkeellä oleva tahtoisi tehdä töitä useastakin syystä. Osalla syy on puhtaasti taloudellinen, sillä virallisen köyhyysrajan alapuolella eläviä eläkeläisiä on Suomessa runsaasti. Heille pienikin työmahdollisuus (niille, jotka jaksavat ja haluavat) kuitenkin todella pienellä veroprosentilla voisi olla suuri apu. Pienikin työtulo auttaisi omassa selviämisessä ja mitä todennäköisemmin lisäisi palvelujen käyttöä ja toisaalta saattaisi hyvinkin vähentää avuntarvetta yhteiskunnan suunnalta. Lisäksi kuuluminen työyhteisöön voisi olla vähentämässä eläkeläisen kokemaa yksinäisyyden- ja / tai tarpeettomuudentunnetta.

On totta myös se, että nuorten työttömyys on huolestuttavalla tasolla. Monelle asia on aivan todellista totta, mutta, samaan aikaan monet työnantajat kertovat, ettei avoimeen työpaikkaan tullut yhtään hakijaa. Nämä työtehtävät ovat monen nuoren silmissä vähemmän arvostettuja, joihin ”ei kannata mennä”.
Kun puhutaan pienituloisista eläkeläisistä, heistä monet ovat toimineet näissä nuorten halveksimissa työtehtävissä…

🗝 Enkä voi olla muistuttamatta nuorelle, joka valittaa joutuvansa maksamaan muiden eläkkeitä, että ketkähän ovat ne, jotka ovat maksaneet ko. nuorenkin osalta mm. perusopinnot ja paljon muutakin?!  Tosiasia on, että jokainen, joka on veroja maksanut, on osallistunut yhteiskunnan eri palvelujen kustannuksiin – kukin omana aikanaan.

💡 Minusta kehittämisenarvoinen ajatus on, että luodaan työpaikkoja, joissa on varsin joustavat työajat ja työtehtävät perustasoa. Nämä työpaikat voisivat olla vähentämässä joidenkin alojen työvoimatarvetta pienemmillä kustannuksilla. Ja nämä työpaikat olisivat nimenomaan pienituloisille eläkeläisille, jotka saisivat näin mahdollisuuden olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa ja saada pientä lisätuloa eläkkeensä päälle. Se ei olisi pois nuorilta, vaan antaisi pienituloiselle eläkeläisellekin mahdollisuuden kuluttaa vähän enemmän. Näin tilanteesta hyötyisivät lopulta kaikki.

6 kommenttia artikkeliin ”Vanhat joutaa eläkkeelle – tai…

  1. Nuoret töihin, mutta realistiset pitää odotukset olla. Ei kouluttamaton ja kokematon voi saada samaa palkkaa kuin asiansa jo kunnolla osaava. Ainakin nuorille työttömyyskorvauksen ehdoksi muutama tunti/viikko jotain avustavaa työtä. Samoin sossun avun osalle. Turha houkuttaa nuoria muiden eläteiksi.

    Eläkeläisille pienten eläkkeiden veroprosentiksi 0-5% ja kannustus vapaehtoistyöhön hoitolaitoksiin, puutarhoille, maatiloille jne. Kaikki hyötyisivät! Ja nuoret voisivat rynnistää töihin, joita nyt tekevät eläkeläiset, esim. siivous ja kotiaputyöt.

  2. Kouluissa tulee opettaa enemmän talousasioita; sitä, millaista palkkaa kulloinkin on mahdollista saada, paljonko keskimäärin maksetaan veroja ja mihin verorahoja käytetään yms. Pitkän harkinnan jälkeen (aiemmin, ei nyt) olen myös sitä mieltä, että erityisesti nuoria tulee kannustaa työhön myös sillä, että vastikkeetonta rahaa ei jaeta. On ikävää kuunnella nuorten toteamusta: ”hullu töihin menee, kun työkkärin korvauksella ja sossun avulla saa enempi rahaa, eikä tarvii tehdä mitään.”.

    Eläkeläisten kohdalla (puhun nyt pieneläkkeen saajista) tulee olla erilaisia vaihtoehtoja. Mainitsemasi voisi olla yksi hyvä. Osa työnantajista pitäisi mielellään vanhan työntekijänsä eläkeajan ylikin, kunhan työnantajan kulut olisivat pienemmät. Joillekin eläkeläisille sopisi osa-aikatyö eläkkeellä ollessakin. Se olisi pieni lisä tuloihin. Saattaisi muuten olla sen verran merkittävä, että ei tarvittaisi yhteiskunnalta asumistukea…

    Minusta ikäryhmiä ei kannata asettaa vastakkain. Kaikilla on aikansa ja paikkansa. Vähemmän byrokratiaa, enemmän joustavia mahdollisuuksia…

  3. Minäkään en kannata vastakkainasetteluja, se harvoin johtaa mihinkään muuhun kuin kinasteluun. Mielestäni kaikkien, jotka haluavat tehdä töitä olisi saatava niin tehdä. Tosin ei mielestäni voi verrata työttömien määrää avoimien työpaikkojen määrään – vähän kuin vertaisi päärynöitä ja nakkeja keskenään. Ilmeisestikään avoinna olevan työpaikat eivät vastaa työtä hakevien osaamista jos nämä eivät täsmää. Nuorten on nykyään paljon vaikeampi saada harjottelu- tai kesätyöpaikkoja kuin silloin kun itse olin nuori. Monet työt ovat vain hävinneet ja tämä loputon rahanahneus ei tee asiaa paremmaksi. Ei riitä että yritys tekee voittoa vaan sen pitäisi tehdä maksimaalista voittoa. Valtio ei mitenkään näytä esimerkkiä tässä, jos vaikkapa muistelemme postin haloota viime syksynä, tai edellisen hallituksen työttömien kyykytystä samalla kun ex-kansanedustajat nostelivat ”sopeutumiskorvauksia” vaikka heille yleensä hyvä-veli-kerho takaa hyvät työpaikat kun jättävät kansanedustajan tehtävät. Tulee mieleen sanonta ”älkää eläkö niinkuin minä vaan niin kuin minä käsken”… Naisia sorsitaan työmarkkinoilla jo 40 ikävuoden jälkeen (tästä on olemassa ruotsalainen tutkimus ja kokemuksesta voin sanoa, että pätee myös meillä), siinäkään valtio tai kunnat eivät mitenkään näytä hyvää vastakkaista esimerkkiä, päinvastoin. Nuorille taas tarjotaan pätkätöitä ja ihmetellään kun eivät halua perustaa perheitä…. En myöskään katso, että joku muu maksaisi eläkkeeni, sen olen itse kovalla työllä kerännyt ja ansainnut. Jos eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet maksamamme rahat vastuuttomasti, niin sille minä en voi mitään. Olisiva voineet vaikkapa rakentaa hieman vaatimattomampia pääkonttoreita ja maksaa normaaleja palkkoja myös korkeimmalle johdolle kuin syyttää meitä siitä että kehtaamme olla eläkkeellä. Mutta minulla ei ole mitään sitä vastaan, että eläkeläiset sen koommin kuin opiskelijat ja muut nuoret tekevät töitä. Toivottavasti työtä vain löytyy kaikille halukkaille.

  4. Puhut paljon asiaa, everstinna. Tänään julkaistiin juuri uutisia eläkkeelle siirtymisen myöhentymisestä. Osittain lakimuutoksen takia, osittain muutenkin.
    Se, mikä minua huolettaa tuossa uutisessa on tieto, että nuorten naisten hakeutuminen työkyvyttömyyseläkkeelle on kasvanut entisestään. Siinä asiassa on paljon tehtävää, jotta tilanne korjaantuu. Jostain luin aiemmin, että nimenomaan mielenterveyssyyt ovat monella nuoremmalla syy hakeutua työkyvyttömyyseläkkeelle. Tässä on kyllä tärkeä paikka tarttua asioiden korjaamiseen juuri mielenterveyspalvelujen osalla!

    Sama on toive; kaikille halukkaille olisi tärkeää löytyä työtä.

  5. Niinpä, ja asioihin olisi syytä tarttua paljon ennen kuin tarvitaan mielenterveyspalveluja….. ei ole kovinkaan vaikeaa arvailla miten käy kun ihmisiä pakkotungetaan kaupunkeihin ahtaisiin asuntoihin, lapset ylisuuriin kouluihin joissa koulukiusaaminen ei ainakaan vähene, työelämä puristaa viimeisetkin mehut työntekijöistään rahankiilto silmissään…. Talonpoikaisjärki tuntuu hävinneen tästä maailmasta kokonaan….

  6. ”Järjen käyttö on sallittua, jopa toivottavaa”. Eräs olennainen asia on se, että yhteiskunta panostaa materiaan unohtaen ihmisten hyvinvoinnin. Tiedän, että seuraava ajatus suututtaa monia, mutta silti: minusta kilpaurheiluun käytettävistä rahoista voisi lohkaista kunnon siivun ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön. Hyöty kohdentuisi paljon laajemmalle ryhmälle ja auttaisi terveysmenojen pienenemiseen. Nyt kilpaurheiluun syydetään rahaa ja siitä hyötyvät ennenkaikkea urheilijat itse. Minusta kilpaurheilu tulisi rahoittaa yritysten tuella.

Kommentointi on suljettu.