Turvallisuus vs. säästö ja samanlaisuus?

Tämä tuleva tieliikennelaki askarruttaa minua kovasti. Luin nimittäin perusteluja tuolle sulkuviivan vaihtamiselle valkoiseksi. Suurimpia syitä ovat säästö (tarvitsee olla vain yhtä väriä, kun tiemerkintöjä tehdään) ja robottiautot (robotit ymmärtävät paremmin yhtä väriä!). Kolmas syy on se, että ”muuallakin Euroopassa on valkoinen sulkuviiva”.  Hemmetti, sanon minä 😫.

Värkkäsin kolme kuviota eri värein. Nyt sulkuviiva on meillä keltainen. Se erottuu kesäaikaan hyvin, mutta talvella heikommin. Valkoinen sulkuviiva, joka on käytössä Keski-Euroopassa, erottuu huonosti. Etenkin, kun tulee lumi, valkoinen sulkuviiva jää näkymättömäksi. Punaista sulkuviivaa ei ole missään (kai?) käytössä, mikä minusta on outoa. Punainen on kieltoväri ja erottuisi parhaiten myös lumisina aikoina ja olisi aina paremmin huomiota herättävä.

Myönnän, että tulisi tienpidolle halvemmaksi käyttää yhtä väriä, mutta mielestäni turvallisuus on tärkeämpää. Jos sulkuviiva ei näy ja sattuu kolareita, ne ovat usein paikan vaarallisuuden takia myös vakavia liikenneonnettomuuksia. Sellaiset tulevat aina kalliiksi.
Varmaan roboteille on helpompaa, jos on vaan yhtä väriä. Mutta, minä uskon, että Suomessa autoa ajaa pääasiassa ihminen vielä varsin pitkään. Ja ihmisen havaintokyky on kyllä oltava ensisijaisena tässä. Robotteja kun voidaan kuulemma kehittää…
Muuallakin Euroopassa… kyllä vaan. Paitsi Norjassa. Minusta se on aivan yks hailee, miten asia hoidetaan muualla! Täällä on talvella lunta (Keski-Euroopassa tiet pääasiassa sulana) ja valkoinen merkintä valkoisen lumen aikana on leikkiä hengellä. Sitäpaitsi, on turha sanoa, että turistit eivät ymmärtäisi muun väristä sulkuviivaa. Ensinnä, eiköhän nämä asiat tehdä ensisijaisesti omaa väestöä aatellen. Toiseksi, turisteille on muutenkin olennaisen tärkeä opastaa Suomen tieliikennelain koukerot. Eivät ne nykyisinkään tunnu kaikilla hallinnassa olevan.

❓ Mikä on oikeasti turvallisuuden merkitys asioita päätettäessä? Sitä mä vaan kyselen.

Yksi kommentti artikkeliin ”Turvallisuus vs. säästö ja samanlaisuus?

  1. Jo on prkl, että ihmishengen arvo menee nollaan. Keltainenkin on näkynyt kehnosti talvella, mutta valkoinen piiloutuu lumen sekaan. Eikös tämä väriajatus ollut sen A.B:n idea perusteluna ”kun muuallakin” ? Jos sen värin on oltava valkoinen, on turha valittaa, että ohitetaan luvattomissa paikoissa. Kesäkelillä se väri ei merkitse niin paljoa, mutta talvella se on iso asia. Ihme asia, ettei päättäjillämme ole munaa tehdä päätöksiä turvallisuusnäkökulma edellä.

Kommentointi on suljettu.